Sädehoitoa ja muuta pientä säätöä

Haaveilin jossain vaiheessa kirjoittavani kuntoilusta, lenkkeilystä, ehkä jopa harjoittelusta. Tiedä vaikka jopa oikein harjoitusohjelman mukaisesta treenistä ja sen analysoimisesta. Mielekästä olisi myös kisaraporttien tuottaminen tai kertoa vaikka mahtavista lenkkeilymaastoista, mäkineen, mutkineen tai polkuineen. Juoksufiiliksestä kevyessä sateessa tai hiihtämisestä auringonpaisteissa pikku pakkasessa luistavin suksin. Uudet varusteet ovat aina olleet hyvä lisämotivaation lähde, ja pieni kirjaus niiden käyttökokemuksista sopisi mainiosti muiden juttujen lomaan.

Jos nyt heitän haaveilun nurkkaan ja kuvaan viime kuukausien liikuntaani niin,
voinen kertoa käyneeni muutaman kerran sauvakävelyllä.
Ja raportti loppuisi tähän, ainakin omakohtaisesti koetun liikunnan osalta.
Ei ole tarvinnut ohjelmaa väsätä tai kisailmoittautumisia tehdä. Pururadat ja polut olen kiertänyt, …kaukaa. Sade olis kuitenkin tullut räntänä vaakasuoraan niin, että naama olis näyttänyt sateen pieksemältä lehmän p…alta. Suksetkin olisi luistanut väärään suuntaan, eikä uusille varusteillekaan liiemmälti tarvetta ole ollut.

Joten tehdään tästä sitten perinteinen sairauskertomus.
Maaliskuun alussa miestä testattiin ja tutkittiin kolmikuutautistarkastuksessa. Siihen lupasin palata, mikäli aihetta ilmenisi, ja olisihan tuossa aihetta ollut.
Se golfpallon kokoinen möykky keskellä päätä kerkesi aiheuttaa aivolisäkkeen etulohkon vajatoiminnan, jonka johdosta hormonitoiminta on puutteelinen ja Thyroxin sekä kortisonilääkitys aloitettiin. Kortisonin oma tuotanto saattaa elpyä mutta kilpirauhaslääkitys seurannee mukana loppuelämän.
Magneettikuvien perusteella marraskuisessa kasvaimen leikkauksessa ei saatu kaikkea poistettua, joten tie vei sädehoitoklinikalle. Huhtikuun loppupuolella alkoi 28 perättäistä arkipäivää kestänyt hoitojakso, joka loppui vasta kesäkuun puolella. Jakso oli aika rankka pohjattoman väsymyksen, pahoinvointi- ja päänsärkyjaksojen takia. No siitä selvittiin vaikka toipuminen on edelleen kesken.
Hiukset säilyi, pulisongit ei, joten hortto kaaloon ei taida päästä laulamaan.

Itse sädehoito ei kauaa kestänyt. Enemmän taisi mennä aikaa miehen asetteluun lavetille kuin hoitoon. Pää ruuvattiin kiinni ”mittojen mukaan” tehdyllä maskilla pöytään. Kone ympärillä liikkui antaen säteen tarkkaan lasketusta suunnasta. Hoidon normaali kesto oli 20 min tuntumassa. Itse sädehoito ei tuntunut miltään. Vahvan ahtaanpaikankammon omaavalle narkoosissa tehty hoito voisi sopia paremmin. Jotenkin minä siitä selvisin ilman. Tuntemukset tuntuivat tai tulivat ”viiveellä” päänsärkynä, pahoinvointina ja väsymyksenä.
Vahvana muistikuvana hoitojaksosta jää erittäin ystävällinen henkilökunta. Taitavat valita empaattisimmat henkilöt siihen taloon. Kiitos ja kumarrus vielä kerran.

     

Pikkuhiljaa tässä kerään itseäni kasaan. Vointi, jaksaminen, ehkä myös yleinen kiinnostus lisääntyy päivä päivältä. Pystyn jopa sinnittelemään joitain päiviä ilman päiväunia, vaikka en silti suurta houkutusta sohvalle pitkäkseen heittäytymiseen tarvitse.
Sairausloma on vaihtumassa vuosilomaksi. En tiedä huomaako muutosta mitenkään. Töihin paluu tapahtunee heinä-elokuun vaihteessa 50 % työajalla.
Sauvakävely on ollut hyvinkin satunnaista ja muu liikunta olematonta. Juosta ei jaksa kuin muutaman sata metriä ja siitäkään ei sitten palaudu. Lisäksi oikea polvi on tykännyt kyttyrää lenkkeilystä jopa niin paljon että huili päiviä on pitänyt pitää useampia. Onkin lenkkeilyn lottovoitto jos samaan päivään osuu polvikivuton ja aloitekykyinen päivä.
Juuri tällä hetkellä en näe itseäni enää missään juoksutapahtumassa, ainakaan juoksemassa. Toivon jaksavani pitää jonkinlaista kuntoilua yllä jo oman mielenterveyden kannalta, ja ei kait tuosta nyt suurta haittaa muutenkaan ole. Kunhan mies vain pysyisi kasassa.

Missä mennään.

Miten vaikeaa kirjoittaminen taas onkaan, ainakin sen aloittaminen. Kuusi kuukautta edellisestä avautumisesta ja kynnys tuntuu suurenevan mitä enemmän aikaa kuluu.
Satoja kertoja olen päättänyt että tänään on se päivä jolloin kerron kuulumiset.
Ehkä kymmenen kertaa on ollut blogi auki, mutta julkaise napin painamiseen asti ei ole päästy.

Kerrottavaa riittäisi. Syyskuun jälkeen on tapahtunut paljon, niin paljon että ei enään edes muista
mistä kaikesta pitäisi kertoa. Kivut, säryt, tuntemukset, fiilikset, mielialat, odotukset, pelot, jännitykset, leikkaus, sairaalat, kirurgit, hoitajat, helpotukset, sairauslomat, perhe, töihinpaluu, työkaverit...

Tänään tajusin että ei tästä tarvitse mitään isoa juttua tehdä. Lyhyt raportti, olkaa hyvä!

Syksy meni leikkausaikaa odotellessa. Se päivä koitti 29. marraskuuta. Aamulla Töölööseen,
pää kiinni ruuvipenkiin ja instrumentit sieraimista sisään. Rapiat kolme tuntia ja kuvankauniit
hoitajat herättelivät teholla. (tämä hieno hetki on tallentunut kovalevylle ja piirtynyt verkkokalvoon)
Kirurgin mukaan koko hyvänlaatuinen kasvain saatiin pois, mutta magneettikuvaus tulevaisuudessa varmistaisi kokonaiskuvan. BMI ei kuitenkaan muuttunut vaikka golf-pallon kokoinen möykky lähti.
Vain vuorokausi ja minut poistettiin teholta, miltei väkisin. Toinen vuorokausi tavallisella osastolla josta siirto Meilahteen neljäksi vuorokaudeksi.
Kotiin 4. joulukuuta. Aivastaminen oli kielletty. Pidättäytyä joutui  myös niistämisestä,
nostamisesta, kantamisesta yms. päähän kohdistuvan paineen tuottamisesta.
Päänsäryn, verepaineiden ja sykkeiden kanssa oli alkuun ongelmia. Lääkkeet ja aika tehosi niihin. Seurantaa on tehty verikokeilla joista lähinnä kilpirauhasarvot on ollut rajoilla.
Kaksi viikkoa leikkauksesta oli haastavaa aikaa kipuineen ja joulukuu muutenkin hiljaiseloa,
mutta tammikuusta lähtien olen pystynyt jo hieman sauvakävelemään. Helmikuussa kokeilin hiihtämistä, mutta siihen mun kunto ei riitä.
Sairausloma loppui 11.2. Töihin paluu on mielestäni sujunut kohtuullisesti, joskin väsymys on ajoittain ollut erittäin voimakasta. Palautuminen esim. yövuorosta, kuin myös kävelylenkeistä
tuntuu hidastuneen moninkertaisesti.
Johtuuko kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai mistä selvinnee maaliskuun aikana.
Tosin voi se johtua luvattoman huonosta kunnostakin.

Paljon olen asiasta keskustellut tuttujen, jopa tuntemattomien kanssa ja luonnollisesti
vointia on kyselty. Alkuun joutui oikein itsekin miettimään mikä se vointi oikein on?
Vaikutukset olotilassa kun näkyvät kuukausien, ehkä vuosien viiveellä.
Olenkin vastaillut jotenkin seuraavasti, suurin syy leikkaukseen hakeutumisessa oli päänsärky
ja olematon nukkuminen, jos tietenkin kasvaimenkin halusin pois.
Nyt päänsäryt on olleet todella vähäiset ja heikot, eikä niihin vähäisiinkään särkyihin ole tarvinnut lääkitystä kovin usein ottaa.
Yöuni ei ole vielä 8 tuntia, mutta 5-6 tuntia saa kasaan likimain joka yö.
Hormoonitoiminnan toivon vielä saatavan balanssiin.

Seurantaa pidetään alkuun kolmen kuukauden välein ja ensimmäisen "tsekkauksen"verikokeet
ja magneetti on tehty. Tulokset kuulen 14.3.
Jos jotain kerrottavaa niin yritän antaa raporttia.

No niin. Aiheita olisi ollut vaikka kuinka moneen blogikirjoituksen. Miten värikästä tekstiä
olisikaan tuottanut jos kaikki tuntemukset olisin osannut ajallaan pukea sanoiksi!
Aika ja ikä hioo särmät niin elämästä kuin kirjoittamisesta.
Odottamisella sain tästäkin tasapaksun ja lattean kirjoitelman, pahoittelut.
Ja voihan se olla että joskus aiheeseen tulen muissa jutuissa eksymään.

Loppuun kiitokset.
Perhe. Isolla Peellä. Etenkin vaimo. (no siinä ei olekkaan peetä) Tressitasoni on ollut välillä niin
huono että räjähteen tulilankakaan ei ole ollut näkyvissä. Iso kiitos että olette jaksaneet.
Olette kaikki tärkeitä.
Työyhteisö, varsinkin lähimmät työkaverit ovat ottaneet upeasti asiat.
Tuki ja kannustus on ollut loistavaa. Kiitos.