torstai 23. heinäkuuta 2015

Jotain, ehkä vanhan toistoa

Tässä sitä taas ollaan sormet näppäimillä, ties monettako kertaa, ja tekstiä pitäisi saada aikaiseksi.
Ei vaan saa... Varmaan kymmes kerta kun yritän saada juttua tehtyä!
Rapiat kuukausi edellisestä päivityksestä ja en edes otsikkoa keksi.
Mitä kertoisi? Mikä on kertomisen arvoista? Onko jotain uutta, ei saman vanhan toistoa!
Onhan tässä jotain tapahtunutkin, vai onko sittenkään. Jos on, niin miten sen taas vääntää tekstiksi.

Mikä on luomisen tuskaa? Pieni lumilapio!

Jos nyt sitten jotain. Edes vanhan toistoa.
Kantapäistähän tässä pääasiassa on kertoiltu. Ei juurikaan mitään uutta silläkään rintamalla.
Oikea on toipunut paremmin ja tuskin edes kipeytyy niillä lenkeillä mitä vasen antaa tehdä.
Eipä tuo ole oireeton oikeakaan, mutta huomattavasti parempi kuin virkaveli vasemmalla.
Tällä hetkellä pystyy parhaimmillaan "ilman kipuja" juoksemaan 6-8 km helpohkossa maastossa. Siitä pidemmät matkat, varsinkin mäkisessä maastossa on haasteellisia.
Noin isossa kuvassa toipumista on tapahtunut. Keväällä, ja vielä toukokuulla tuntui suunnilleen samoilla kivuilla pääsevän 3-4 km lenkin, nyt saattaa päästä 8 jopa 10 km.

Onhan tämä vaan turkasen hidasta. En olisi ikinä uskonut että 10 kk leikkauksen jälkeen edelleen kamppailen kipujen kanssa ja juokseminen tapahtuu niiden ehdoilla.
Oikea tuntuu toipuneen paremmin, vaikka sieltä operoitiin myös akillesta. Sen paranemista, tai kestämistä ei kuitenkaan ole oikein päässyt testaamaan vasemman ottaessa roolia juostessa.
Joskus heikkoina hetkinä, siis lenkillä kipujen alettua, tai lenkin jälkeen vasenta ontuessa ja jomotusta ihmetellessä, on käynyt mielessä olisiko operatiossa voinut käydä pieni epäonnistuminen?
Siihen olen ajatellut ottaa selvää vasta syyskuussa. Lopputarkastuksen yhteydessä maaliskuussa ortopedi kertoi toipumisen voivan viedä vuodenkin. En silloin kuvitellut kuuluvani siihen hitaasti toipuvaan markinaaliryhmää, vaan siihen ikänsä liikuntaa harrastaneeseen nopesti toipuvaan eliittiryhmään. Eipä ole ekakerta kun väärässä olen!
Mutta syyskuussa tulee leikkauksesta vuosi. Jos juokseminen on takkuamista kipujen yms. kantapääongelmien takia vielä silloin, täytyy asiaa lähteä tohtoreilta kyselemään.

No sitten vähän lenkkeilystä, siis vähän.
Kesäkuun loppu oli hiljaisempaa lenkkeilyrintamalla. Edellisen jutun lenkkihehkutuksen jälkeen tuli kymmenen päivän tauko. Pari päivää päätin antaa kantapäille huilia kipuilun takia. Sitten oli juhannusta ennen työvuoroissa suma ja juhannusviikonloppu vietettiin Naantalissa ja Turussa.
Juoksuvermeet oli kyllä mukana akuutin juoksuhimon iskemisen varalta, mutta varustautuminen osoittautui turhaksi. Juoksuaika koitti vasta Lapualla, jonne siis Turkkusest siirryimme ja sekin lenkki tuli tehtyä puoliksi siksi, etten olisi trikoita turhaan ympäri länsirannikkoa raahannut.
Kuun viimeisinä päivinä sain muutaman lyhkäsen hölkän kotipuolessa aikaiseksi.

Heinäkuulle asetin pari tavoitetta. Ensimmäinen on lenkkien säännöllisyys ja toinen maltillinen kilometrien nosto pk-sykkeillä. No kilometrien nosto on helppoa säännöllisyyttä noudattamalla, mutta kun mulla on nuo pari muuttujaa. Välillä kun tuntuu että aika veitsen terällä mennään niin lenkkien tiheyden ja varsinkin pituuksien suhteen. Nyt tavoitteena on saada vaikka sitten lyhyempiä lenkkejä, mutta useammin, ja varsinkaan edellisen kuun kymmenen päivän taukoja ei enään pidetä.
Nyt rapiat parikymmentä päivää on mennyt tavoitteiden osalta loistavasti, muutamaa ylilyöntiä lukuun ottamatta. Ylilyönneiksi nostan 13 ja 15 km sauvakävelylenkit jotka meni enemmän juoksemiseksi ja samalla myös kantapäille melkoisen kivuliaiksi. Hieman ne sotki ylimääräisellä huilipäivällä säännöllisyyttä, mutta toisaalta kilometrejä saatoi tulla muutama enemmän,
muttei sitten pk-sykkeinä.

Ja pakollinen fiilistelyosio.
On lenkkien joukossa muutama helmikin. Se vaan on uskomatonta miten suuri asia mielenrauhaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on onnistunut lenkki. Siinä on jotain käsittämättömän suurta!
Aamulenkki yön kasteisilla metsäpoluilla, tai kun lämmin kesäsade piiskaa kurttuista naamaa.
Se tunne että olet osa luontoa, pieni ihminen suurten kuusien keskellä mutta kuitenkin osa luontoa.
Se tunne kun et ajattele kantapäitä juostessa vaan juoksu kulkee itsestään, hengitys kulkee ja matka etenee vaivattomasti, miltei huomaamattomasti...
Vähätellä ei voi myöskään sen pienen väsymyksen aiheuttaman hyvänolon tunteen puseroon hiipimistä tai lenkin jälkeisen endorfiinihumalan fiilistelyä...

Kyllä juokseminen on ihmisen parasta aikaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti