torstai 12. maaliskuuta 2015

Lopputarkastus vol2.

Muutaman päivän kuluttua tulee puolivuotta leikkauksesta. Joulukuinen "lopputarkastus" siirtyi maaliskuulle huonon toipumisen ja kipujen johdosta. Tänään kävin sitten kirranpolilla näytillä! Etukäteen jännitti, sillä eihän kantapäät kunnossa ole. Paljon on homma joulukuusta edennyt, silloin ei pystynyt oikeastaan juoksemaan yhtään. Oli kenkiä mitkä ei jalassa viihtyneet, rappusissa kulkeminen tuotti kipua ja monta muuta asiaa mitkä nyt pelittää miltei normaalisti.
Paitsi juokseminen!
No juostakkin pystyy jonkun verran. Lyhyet muutaman kilsan lenkit sujuvat jotenkuten varsinkin jos malttaa pitää juoksuttomia päiviä riittävästi. 5-6 km lenkit on vielä liikaa jos kipua pidetään kriteerinä lenkin tekemiselle.
Ortopedille kerroin tietysti rehellisesti tilanteen, ongelmat ja kipualueet ja tietysti missä ollaan menty eteenpäin toipumisessa. Keskustelujen ja ajatustenvaihdon jälkeen katsoi tohtori toipumisen edenneen hyvin ja ettei uusintakäynnille ei ole aihetta, jollei jostain syystä tilanteessa jatkossa tapahdu muutosta. Aika on näin vanhalla se joka vie tilannetta eteenpäin, näin vanhalla se se aika tietysti on helevetin paljon pitempi. Kipuja vähättelemällä ja liiallisella rasituksella taakseppäin.
Kipu on se mittari, mikä kertoo mitä saa tehdä ja kuinka paljon. Kertoi vielä, kun selkeesti arvasi Arton juoksua joka tapauksessa tekevän, että pitkittynyt kipu ja liiallinen rasitus altistaa uusille tulehduksille ja vammakierteelle. Ne voisivat olla sitten kuolinisku juoksemiselle. Kertoi tosiaan vastaavien leikkausten toipumisaikojen olleen joillain jopa vuosia ja monen urheilu-uran päätepiste.

Keskustelussa kävimme läpi myös muita oireita mitä vamman aiheuttamana saattaa ilmetä, kuten lyhyiden juoksulenkkien aikana ilmennyt polvikipu. Pitkä odotusaika (10kk) oireiden alkamisesta leikkaukseen sekä leikkauksen jälkeinen aika jättää alitajuntaan ja lihasmuistiin varomista joka voi ilmetä askellusvirheinä. Myös nivelten jäykkyydet, lihasvoiman puute, etenkin leikkausalueella sekä pitkä juoksemattomuus voi aiheuttaa kipuja, niin polveen kuin vaikka lonkaan. Tässä kertoi jälleen että maltti on valttia ja kipua kuunnellen ja arvostaen. Oli aika helppo olla samaa mieltä.

Joten kait sitä saa olla onnellinen että on toipunut edes normaalielämään pystyväksi.
Mikä sitten on normaalia elämää juoksemaan tottuneelle.
On vaan unohdettava harjoitusohjelmat ja muut tavoitteelliset suunnitelmat juoksemisen suhteen ja tehtävä lenkki päivän tuntemusten mukaan.
Jatketaan venyttelyjä ja jumppaa. Lisätään liikkuvuutta ja lihasvoimaa. Juostaan, ja jos ei juosta tehdään jotain muuta.
Alkaa näyttää siltä ettei maratoonia enään juosta. Tähän alan kallistua. Aika näyttää...
Kesällä 2013 kasvatin parran. Päätin ajaa sen vasta kun maratooni menee alle 4 tunnin.
Ehkä tyydyn 5 km saunalenkkiin ja jonain heikkona hetkenä höylään naamani.