Viime postauksessa mietin onko kolme kuukautta vasta, vai jo. Nyt olen sitä mieltä että vasta!
Leikkauksen lopputarkastuksen piti olla 18 pv. Se muuttui välitarkastukseksi jaloissa olevien kipujen, liikeratojen vajaavuuksien sekä turvotusten myötä ja kontrolloidaan seuraavan kerran 12.3.
Eli minun tapauksessa kolme kuukautta ei riittänyt toipumiseen. Siksi vasta!
Kumpainenkaan jalka ei kestä juoksemista, hyppyjä eikä kunnolla työntekoakaan.
Miksi tilanne on edelleen näin? Kantapäässä on verenkierto ja aineenvaihdunta heikkoa, vanhemmalla henkilöllä korostetummin... Ja eihän tässä nuoria enään olla!
Näin ollen toipuminen on myös hitaampaa. Myös liian varhainen lenkkien aloittaminen on saattanut olla hidastamassa palautumista. Liiallisesta ja liian aikaisesta rasituksesta aiheutuneet vauriot saattavat olla peruuttamattomia. Toipuminen on yksilöllistä muutenkin. Tohtorin mukaan on jopa vuoden mittaisia paranemiskertomuksia.
Maaliskuussa siis seuraava kontrolli, jolloin ongelmien jatkuessa mietittäväksi tulee mm. magneetti-kuvaus vaurioiden ja mahdollisten kalkkikertymien todentamiseksi.
Onhan se taas peiliin katsomisen paikka. Tuli kieltämättä tehtyä aika rouheesti sauvakävelyä ja saliharjoitteluunkin löytyi pitkästä aikaa kipinä! Hyvä etten harjoitusohjelmaa alkanut väsäämään.
Nyt mennään kevyesti. Saattaa nyt annettu huili päästää aiemmin lenkkihommiin,
Työ tuo ison rasituksen lisää ja sen päälle tarvii sitten harkitusti kokeilemalla lisätä harjoituksia. Sauvakävely, jossa juoksua aion tottakai kokeilla, maastopyöräily ja saliharjoittelu varmaan perusjuttuina. kunnes lunta on hiihtämisen mahdollistava määrä.
Jos olisin kirjoittanut tämän torstaina lääkärissä käynnin jälkeen, niin kuin olin suunnitellut, olisi sävy varmaan ollut hieman negatiivisempi. Otti nimittäin sen verran pattiin prosessin huono eteneminen.
Kirjoittamisen esti pääasiassa työkavereiden minulle pitämät yllätysjuhlat.
Ehkä siksi että olin voimakkaasti tuonut esille, että mitään juhlia en tule pitämään!
Hieman ennen lääkäriin lähtöä kaverini soitti ja pyysi apua isänsä auton hakemiseen, joka oli jäännyt kyläpaikkaan isänsä saatua rytmihäiriöitä! No lupauduin heti kun pääsen lääkärintarkastuksesta.
Matka jatkuikin Hämeenlinnaan asti Liiton mökille, jonka työkaverit oli vuokrannut.
Itselle tilanne avautui vasta loppumetrillä, Ei siis haettu mitään autoa!
Mielessä risteili vaikka mitä ajatuksia. Ensiksi vitutti se että olin joutunut huijauksen kohteeksi. Kusetettu täysin, viety kuin litran mittaa... Miksi en tajunnut? Selviä merkkejä olisi ollut havaittavissa jos vain olisin osannut yhdistää ne. Seuraavaksi ajausvirtaan tuli tilaisuuden kesto, täällähän oltaisiin seuraava puolivuorokautta. Mitä kerron vaimolle, miten hoidan muut sovitut asiat, miten lasten kanssa suunnitellut jutut, kaupassa käynnit, hieronta-asiakas?
Ei perkele, tästä ei hyvää seuraa, te ette tunne mun muijaa!!!
Nitro ja kalsarinvaihto. niin siitä se sitten pikkuhiljaa tilanne aukes... Ilmeni että perhe oli juonessa mukana, Perhe, jonka kanssa muutama tunti aikaisemmin palasin 4 pv reissulta Lontoosta. Kukaan ei hiiskunut mitään, Ainoa joka asiasta ei tiennyt mitään oli minä! Se kait yllätysjuhlissa on ideakin! Koko lähin työporukka oli paikalla, porukka jonka eteen tekisis töissä mitä vain, no miksei vapaallakin. Porukka jonka kanssa on monet vuodet jaettu ilot ja surut. Porukka joka ei tässäkään asiassa hiiskunut asiasta ulkopuolelle mitään.
Voiko tämmöseen porukkaan luottaa joka huijaa kaveriaan tällä tavalla. Voiko vaimoon luottaa kun on mukana tämmöistä järkkäämässä... Taitaa voida, ja luulen että jatkossa vielä enemmän!
Tilaisuus teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen, En olisi ikinä kuvitellut työporukan järjestävän minulle moista tapahtumaa, olenhan vain yksi porukasta.
Siinä oli kiitospuheen aikana roska silmässä ja kyynel pelihousussa!
Suuri kiitos järjestelyistä vastaaville sekä kaikille mukana olleille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti