Vein nuorimmat tytöt tanssiharjoituksiin ja ajatuksena oli tämä treeniaika ulkoiluttaa sauvoja kevyellä kävelyvauhdilla. Reittisuunnitelma oli Sonninmäen suuntaan, josta tarvittaessa olisi hyvät oikaisumahdollisuudet mikäli jalat ei lenkkiä kestäis.
Eihän siinä montaa sataa metriä kerennyt kengät kulua kun mieleen hiipi ajatus juoksun kokeilemisesta. Ensipuraisun päätin tehdä loivaan alamäkeen varovasti.
Aloitin hiljaa, hyvin hiljaa. Ensimäisten haparoivien askelten ja ajatusten jälkeen oli pakko todeta, hittolainen tämähän toimii. Ei juurikaan tuntemuksia, siis kipuja. Sykekkin nousi jännityksestä,
ja huonosta kunnosta. Alamäki loppui ja akilleksessa alkoi pieni aristus joten vaihdoin kävelyyn.
Voi elämän käsi, siinä se oli. Mä juoksin! AALTOJA KATSOMOON!!! Kuuluttaja HERÄTYS!
Tätä hetkeä olin odottanut monta kuukautta kuin pikkulapsi joulua. JIHAA! MERRY CHRISTMAS!
Matka jatkui ja juoksupätkät piteni, Tasaisella ja alamäessä juoksu onnistui mutta ylämäkeen en akilleksen kipuilun takia edes yrittänyt juosta.
Kokonaismatkaa lenkille kertyi 6,5 km ja juoksupätkiä oli toista kymmentä alkaen 20 metristä varmaan 200 metriin.
Kahta kuukautta pidettiin monenkin ortopedin mielestä jalkalenkkien aloitusaikana, Orava mm. mainitsi juoksemista voitavan kokeilla muutamien metrien aloituksella. Aika lähellä tämä minun aloitus näille arvioille osuu. Ehkä nyt pikkasen määrää oli liikaa ensimmäiseksi kerraksi.
Näihin kuviin ja tunnelmiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti