Vajaa viikko aikaa leikkaukseen, se vietetään sairausloman merkeissä.
Tänään (10.9) kävin verikokeissa, EKG:ssä ja kyynersauvojen sovituksessa. EKG:stä tappioksi on laitettava muutaman rintakarvan menetys, kyynärsauvat sain mukaan kuivaharjoittelua varten. Rullatuoliakin tarjosivat, mutta sen haen vasta sitten jos en bajamajaan muuten pääse. Pikkasenhan tuo rupee jännittämään kun vihdoin asiassa jotain tapahtuu. Vaan on sitä ootettukkin.
Nyt pieni paluu juoksemattomuusraportin jälkeiseen aikaan.
Päätös leikkauttaa kunnallisella oli tehty ja henkisestikin pitkä odotusaika tiedossa.
Yllättäen aika ortopedille tulikin 16.6. Sen piti tulla elokuussa.
Kun kipuja on jatkunut puoli vuotta, kun työn tekeminen ja siitä suoriutuminen on vaakalaudalla joka työvuoro, ja kun juoksuhommat on vain muistona menneisyydessä, sitä toivoisi motivoitunutta, asiakaslähtöistä tai vähintäänkin sosiaalisesti lahjakasta ortopediä. Ei osunut yksikään kolmesta.
Oli aika lähellä etten käynyt sille opettamaan ortopedian syventävää vaihetta, kun ehdotti fysioterapiaan lähetettä. Sain kuitenkin ilmaistua ajatuksen olevan loistavan, mikäli kyseisin keinoin luukasvama poistuu, normaalien kenkien käyttäminen luonnistuu, saatika lenkki- ja työkenkien. Lisänä listasin noin 50 juoksukilometrin viikkomäärän. Eka erä kestettiin, mutta kun toinen erä alkoi Sakari Oravan arvostelulla, niin meinasin lopetaa erän lyhyeen. No päästiin sitä asiaankin.
Sikäli hyvä, nykyään saa aivan liian useasti lukea hoitohenkilökuntaan kohdistuneesta väkivallanuhasta. Yhteisymmärryksessä todettiin leikkauksen tarpeellisuus, tohtori tosin valitteli pitkää jonoa leikkausaikoihin, mutta hoitotakuun rajoissa onnistuisi joulukuun tienoille.
Muutama päivä käynnin jälkeen ilmoittauduin peruutusaikajonoon. Siitä tai lyhentyneestä jonotilanteesta johtuen, tarjottiin elokuussa leikkausajaksi 16.9. Jihuu...
Leikkauksen onnistuessa voisi juoksuaskelia päästä jo loppuvuodesta kokeilemaan.
Liikkuminen on ollut koko kesän vähäistä. Pääosin maastopyöräilyä, saliharjoittelua, vähän uintia, sauvakävelyä sekä kaksi rullasuksilenkkiä. Kaikki liikunta lisää kipua, yli tunnin kestävien lenkkien jälkeen on tarvinnut jääpussia ja kipugeeliä. No niitä ei tosin montaa ole pystynyt tekemäänkään. Viimeisen kuukauden aikana, leikkausajan varmistuttua, on jalkoja ja rasitusta tietoisesti varottu jottei tulehdus tai mikään muukaan pilaisi operaatiota.
Nyt ollaan siis lähellä käännekohtaa. Pitkä laskusuuntainen käyrä juoksemaan pääsyssä on kääntymässä toivottavasti nousevaksi. Ainakin ajatuksissa ennen leikkausta mietin näin.
Voin olla ensi tiistain jälkeen toistakin mieltä.
Leikkauksen jälkeistä kipua jännitän eniten, miltei kaikki asian tiimoilta kokemusta omaavat ovat kertoneet kovista kivuista. Ehkä sen kestää...
Valoa siis kuitenkin tunnelin päässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti